keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Palavat rajat

Tämä on vaatinut paljon opettelemista, paljon kokeilemista. Ei ole kerta eikä kaksikaan, kun olen polttanut itseni tai satuttanut lähelleni uskaltaneita tarkoittamatta alunperin aiheuttaa lainkaan vahinkoa.

Halusin lisätä kuitenkin tämän kuvan, jossa tuli on valjaissa; se piirtää ympärilleni kukkaa, joka kohisee elinvoimaa ja kuumuutta, kaikkia niitä ominaisuuksia, jotka rytmistään seotessaan muuttuvat vaarallisiksi, mutta kulkiessaan tuovat lämpöä, valoa. Ja mikä tärkeintä; luovat sen Oman Tilan, jossa hengitän rauhassa tiedostaen turvallisuuteni, vaikka kaikissa ilmansuunnissa ympärilläni kuinka liekehtisi.


Sen lisäksi, että toipuminen on ollut rankin koskaan kokemani prosessi, se on myös ollut yksi eniten elämääni työkaluja antavista; en missään nimessä olisi tuo kuvassa tanssiva Tuliolio, jollen olisi joutunut opettelemaan kivijalasta asti pelkäävän pienen sisäisen lapseni kohtaamista ja kesyttämistä.

Tämä kuva kertoo tunteesta, jonka voi pitkän pimeän jälkeen tavoittaa; kun näkymättömyys on muuttunut hohkaksi yöhangella, hallitsemattomat tunteet tanssiviksi liikeradoiksi, tukahtunut itku häpeämättömäksi nauruksi ja entinen pelko on henkilökohtaisessa pankissa nykyisenä voimavarana.

Kuvan on ottanut Teemu Kekäläinen, kiitos ja halauksia! :)

-Hulmis

torstai 29. marraskuuta 2012

Väliinputoamisia vai välittävä verkosto?

Olin eilen Välitä!- hankkeen aloitusseminaarissa edustamassa Siniset siivet ry:tä toisen jäsenen kanssa ja antamassa ääntä vertaistuen merkitykselle. Välitä! on seksuaaliväkivaltatyön verkostohanke, jonka aloitusseminaarissa oli väkeä sankoin joukoin (ilmottautuneita 170) eri organisaatioista ja auttavilta tahoilta. Edustettuina oli ainakin Tukinet, Tukinainen, Poliisi, Acuta, Osviitta ja Rikosurhipäivystys. Oli aivan uskomaton kokemus olla mukana näkemässä ja vaikuttamassa!

Välitä!- hankkeesta, sen tavoitteista ja yhteistyökumppaneista voi lukea lisää suoraan tästä heidän omilta sivuiltaan: VÄLITÄ! Seksuaaliväkivaltatyön verkostohanke

 Suomessa tällä hetkellä seksuaalista väkivaltaa kokeneen avun- ja oikeudensaantimahdollisuudet ovat valitettavan vaihtelevat ja kirjavat, mutta hyvältä tuntui nähdä samassa tilassa suuri määrä ihmisiä, jotka kuitenkin olivat saapuneet pohtimaan, miten reiteistä voitaisiin tehdä paremmat.

Marraskuu on pimeä, pitäkäämme yhtä sen keskellä :)

lauantai 24. marraskuuta 2012

Muurin päällä



Seison rajojeni ja rakennelmieni päällä
katsoen muurien, tornien, sortuneiden osien
ja oviaukkojen muodostamaa kokonaisuutta
aikojen saaton sanelemia säveliä
ja muutosten juovia omassa jatkuvuudessani
Minä kävelen lähellä taivasta
mutta lähempänä maata kuin koskaan
Tänään en jää sisäpihojeni säikyksi
Miten oiva, turvattu päivä
seistä korkeimmalla kohdalla
pelkäämättä mitään!

 

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Rajapajan avajaiset

Tänään Helsingissä pidettiin Siniset Siivet ry:n esittelytilaisuus, jossa kaksi yhdistyksen perustajajäsentä kertoi toiminnasta ja tavoitteista, ja olin mukana kertomassa Rajapajasta. Ennen kokousta tapasimme Helsingin Sanomien toimittajan, joka haastatteli meitä yhdistyksen toiminnasta sekä meneillään olevista taideprojekteista.

Näkyvyyden saaminen ja näiden asioiden esille tuominen on ollut varsin hurja ja vahva kokemus, olen nyt yötä vasten yhtäaikaa hyvin häkeltynyt ja onnellisen väsynyt. Uskon, että ensi viikolla lehtijutun ilmestyessä tavoitamme paljon lukijoita, joita aihe koskettaa, ihmisiä jotka voisivat hyötyä Rajapajasta ja Varjoista valoon -projektista. Toivotan rohkeutta tarttua tilaisuuteen ja lähteä mukaan!



torstai 6. syyskuuta 2012

Rajavartijan päiväkirja

Klikkaamalla kuvat aukeavat suuremmiksi, ja voit selata niitä esimerkiksi nuolinäppäimillä.